torstai 27. toukokuuta 2010

Valokuvia ja peruukkeja

  • Keskiviikkona Krapilla raikasi iloinen laulu ja nauru. Näyttelijät saivat ylleen esiintymisvaatteensa sekä meikit valokuvausta varten. Valokuvaaja Timo Saarinen otti näyttelijöistä ja esityksestä kuvia käsiohjelmaa varten. Sää oli suotuisa, vaikka sateen uhka leijuikin sääennusteissa. Kuvaushetkenä olosuhteet olivat kuitenkin otolliset valokuvaukseen.
  • Maskeeraaja Lea Kurki esitteli innoissaan tekemäänsä Justiinan peruukkia. ”Tässä olikin työtä. Aito hius ei kestä peruukkina kesäteatterissa, joten tekemiseen meni kauan.”
  • Kurki on työskennellyt yhdessä kollegansa Tiina Winterin kanssa useissa Keski-Uudenmaan Teatterin produktioissa. Parivaljakon käsissä ovat näyttelijät muokkaantuneet hahmoiksi monena vuonna.
  • ”Tänne on aina yhtä ihana tulla. Näyttelijät ovat avoimia ja iloisia ja teatterin henki on hyvä. Täällä on ilo työskennellä!” iloitsee Lea.
  • Justiinan kanssa kuvaan pääsivät tietenkin Pekka ja Pätkä eli Seppo Halttunen ja Ari-Kyösti Seppo. Kolmikko sai työryhmän nauramaan. ”Sepoltahan on ajettu viikset!”
  • Tyytyväinen työryhmä odottaa jo innolla ensi viikolla saapuvaa yleisöä. ”Meillä on hauskaa ja uskon sen välittyvän yleisöön!” naurahtaa ohjaaja Teemu Ojanne.
  • Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Keski-Uudenmaan Teatteri

    PÄIVÄNSÄDE, MINÄ JA MENNINKÄINEN on laulunäytelmä rillumarein tekijöiden Repen, Tapsan, Esan ja Pätkän viimeisistä iltamakiertueista viihde-elämän riemuineen ja suruineen. www.kut.fi